Osaamisen hankkiminen

 

Opiskelijalla on oikeus saada eri oppimisympäristöissä sellaista opetusta ja ohjausta, joka mahdollistaa tutkinnon tai koulutuksen perusteiden mukaisten ammattitaitovaatimusten ja osaamistavoitteiden saavuttamisen. Lisäksi opetuksen ja ohjauksen tulee tukea opiskelijoiden kehitystä hyviksi, tasapainoisiksi ja sivistyneiksi ihmisiksi ja yhteiskunnan jäseniksi. Opiskelijalla on oikeus saada henkilökohtaista ja muuta tarpeellista opinto-ohjausta.

Koulutuksen sisältö

Osaamista hankitaan erilaisissa oppimisympäristöissä - työpaikalla, oppilaitoksessa ja aiempaa enemmän myös virtuaalisissa ympäristöissä. Osaamista voi hankkia myös kansainvälisissä ympäristöissä. Jedun omat kansainvälisen toiminnan koordinaattorit auttavat ja neuvovat, millaisia mahdollisuuksia opintojen aikana on lähteä ulkomaille. Opiskelijalle voi kertyä osaamista myös vapaa-ajalla, esimerkiksi harrastuksissa, kesätöissä tai omassa yrityksessä. Osaamisen hankkiminen suunnitellaan henkilökohtaisessa osaamisen kehittämissuunnitelmassa eli HOKSissa. Opiskeluhuollon toimijat ovat tarvittaessa mukana HOKSin laatimisessa.

Kaikissa ammatillisissa opinnoissa huomioidaan myös aiemmin hankittu osaaminen. Opinnoissa keskitytään puuttuvan osaamisen hankkimiseen - opiskelija opiskelee vain sitä, mitä ei vielä osaa. Siksi tutkinnon tai muun koulutuksen suorittamiseen tarvittava aika voi vaihdella yksilöllisesti. Ammatillisen osaamisen lisäksi opiskelussa vahvistuvat elinikäisen oppimisen avaintaidot. Näitä ovat muun muassa digitaalinen osaaminen, yrittäjyys sekä viestintä- ja vuorovaikutustaidot.

Työpaikalla järjestettävä koulutus

Työpaikalla järjestettävä koulutus voi perustua oppisopimukseen ja koulutussopimukseen. Oppisopimus ja koulutussopimus eivät ole toisiaan poissulkevia vaihtoehtoja, vaan opiskelija voi hankkia osaamista molemmilla tavoilla riippuen siitä, kumpi hänen tavoitteisiinsa ja valmiuksiinsa sopii.

Työpaikalla tapahtuva osaamisen hankkiminen suunnitellaan osana henkilökohtaistamista yksilön tarpeet ja valmiudet huomioiden. Työpaikalla järjestettävän koulutuksen ja näyttöjen osalta työnantaja osallistuu työpaikalla järjestettävän koulutuksen suunnitteluun ja henkilökohtaisen osaamisen kehittämissuunnitelman (HOKS) laatimiseen, hyväksymiseen ja päivittämiseen.

Työpaikalla opiskelijaa ohjaavat työpaikan nimeämät vastuulliset ohjaajat. Koulutuksen järjestäjän velvollisuutena on perehdyttää työpaikkaohjaajat. Työpaikalla järjestettävää koulutusta ohjaa myös opettaja tai koulutuksen järjestäjän edustaja. Yhdessä nämä ohjaajat antavat opiskelijalle palautetta osaamisen kehittymisestä. Koulutussopimuksen ja oppisopimuksen lisäksi opiskelija voi hankkia osaamista tavanomaiseen tapaan esimerkiksi kesätöissä. Tämä osaaminen voidaan myös hyödyntää osana tutkintoa.

Koulutussopimus

  • Koulutuksen järjestäjä ja työnantaja solmivat sopimuksen.

  • Opiskelija ei ole työsuhteessa eikä saa palkkaa tai muuta vastiketta.

  • Koulutussopimus voidaan sopia tutkinnon osittain, useammasta tutkinnon osasta tai pienemmistä kokonaisuuksista kerrallaan.

Oppisopimus

  • Opiskelijalla täytyy olla työnantajan kanssa solmittu työsopimus.

  • Opiskelija tekee työtä työ- ja virkasuhteen ehdoilla ja saa työstä palkkaa.

  • Oppisopimuksena voi suorittaa koko tutkinnon, tutkinnon osia tai pienempiä kokonaisuuksia.

Oppisopimuksen ja koulutussopimuksen toimintamallit:

https://minedu.fi/documents/1410845/5677458/OKM_AMIS_sopimusmallit_131117.pdf/b00c1680-a02b-4d14-9477-5ef0625599a0

Väyläopinnot (linkki: AMK-väyläopinnot -kaavio)

Koulutuskeskus JEDUn opiskelijoilla on mahdollisuus opiskella Ammattikorkeakoulu Centrian verkko-opintoja veloituksetta. Nämä ammattikorkeakouluopinnot tunnustetaan osaksi ammatillista perustutkintoa.

Opiskeluvalmiuksia tukevat opinnot 64 §

Osana tutkintokoulutusta voidaan järjestää opiskeluvalmiuksia tukevia opintoja. Tarkoituksena on, että opiskelija hankkii sellaista yksilöllisiin tarpeisiinsa perustuvaa osaamista, joka antaa hänelle edellytykset osallistua tutkintokoulutukseen ja osoittaa osaamisensa näytössä tai muulla tavoin.

Opiskeluvalmiuksia tukevia opintoja ovat esimerkiksi kielitaidon kehittämisen tuki sekä kielellisten, matemaattisten, tietoteknisten taitojen ja opiskelutekniikoiden tukeminen.

Koulutuksen järjestäjä päättää opiskeluvalmiuksia tukevien opintojen järjestämisestä ja sisällöstä.

Opiskelijan velvollisuudet 94 §

Opiskelijan tulee osallistua henkilökohtaisen osaamisen kehittämissuunnitelman mukaisesti opetukseen sekä näyttöihin ja muuhun osaamisen osoittamiseen, jollei hänen poissaololleen ole perusteltua syytä. Opiskelijan on suoritettava tehtävänsä tunnollisesti ja käyttäydyttävä asiallisesti. Opiskelijan velvollisuudesta korvata aiheuttamansa vahinko säädetään vahingonkorvauslaissa (412/1974).

Luo kotisivut ilmaiseksi! Tämä verkkosivu on luotu Webnodella. Luo oma verkkosivusi ilmaiseksi tänään! Aloita